Palveluliiketoiminnan lisäksi Tele-entre kehittää tietoliikenneratkaisuja, kuten PeAN.
Tietoliikenteen haasteet ovat voimakkaasti kasvava kokonaisliikennemäärien osalta. Vastaavasti laitteiden liittyminen tietoliikenneverkkoihin muuttuu pääsääntöisesti langattomaksi. Tälle tietoliikenteelle tulee uusia vaatimuksia IOT:n ja kuluttajien keskinäisen elävän kuvansiirron aiheuttamana. Häiriöttömyys, katkeamattomuus, turvallisuus eli luotettavuusvaatimukset tietoliikenteen osalla moninkertaistuvat. Vaatimuksia lisää tarve pieneen energian kulutukseen. Tuleva 5G perustoimintoineen ei kaikilta osin vastaa tulevia tarpeita.
Kehitämmekin merkittävää PeAN/IAN konseptia täydentämään 5G teknologiaa, jolla langattoman verkon luotettavuus saadaan tulevia tarpeita vastaavaksi.
Kehityksessä ja sen rahoituksessa olemme siirtymässä seuraavaan vaiheeseen.
Merkittävästä liiketoiminnasta tulevassa 5G verkossa kiinnostuneet, käyttänette yhteistietolomaketta, maininnalla, ”osallistumien PeAN/IAN liiketoimintaan kiinnostaa”.